Tallilla järjestetään kaikenlaista toimintaa; mm. ratsastusta ryhmissä kaikenikäisille ja -tasoisille, yksityisopetusta, talutusratsastusta sekä kesäkursseja. Tallilla pidetään myös seurakilpailut yhteistyössä Tapiolan Ratsastajien kanssa n. kerran kuukaudessa, vuorotellen koulu- ja estekilpailut. Tallilaisilla on myös mahdollisuus osallistua näihin sekä yhdessä sovittuihin ulkopuolisiin kilpailuihin ratsastuskoulun hevosella.
Ratsastuksen opetuksesta ja hevosten hoidosta vastaa ammattitaitoinen ja osaava henkilökunta.
Vakiotunnit ovat arkisin kello 16-21 ja lauantaisin 10-15. Tallilla on myös mahdollisuudet yksityistunteihin sekä pienryhmätunteihin. Tunneilla on erikseen poni- ja hevosryhmät, lisäksi ryhmät jaetaan ratsastajien taitojen mukaisesti. Opettajat suunnittelevat tunnit etukäteen ja jakavat myös hevoset ennen tuntien alkua. Opettajille voi esittää toiveita, mutta muistathan että kaikkien toiveita ei aina ole mahdollista toteuttaa. Ratsastuskoululta löytyy kuitenkin varmasti jokaiselle sopiva hevonen.
Alkeiskursseja järjestetään vuoden ympäri syksystä kevääseen. Alkeiskurssin ensimmäinen tunti on teoriatunti. Alkeiskursseja järjestetään sekä aikuisille että lapsille, joten voit aloittaa ratsastuksen minkä ikäisenä tahansa. Ponikursseilla on avustajat mukana koko kurssin ajan niin tallissa kuin ratsastaessakin. Aikuisille tarkoitetuilla hevosalkeiskursseilla avustajat ovat mukana tarpeen mukaan.
Aika ajoin koululla järjestetään myös erilaisia teematunteja sekä -kursseja, kuten este- ja kankitunteja, joista tiedotetaan aina erikseen Ajankohtaista-osiossa.
Tiedusteluihin tunneista ja vapaista ryhmäpaikoista vastaa Johanna Vaahtera, p. 050-599 1755.